tarinamme
Meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi – riippumatta siitä minkä ikäisiä tai näköisiä olemme, millaiseen vartaloon olemme syntyneet tai millaisia mielipiteitä ja ajatuksia maailmassa edustamme.
Shed on valtavirrasta poikkeava musiikkiteatterihanke, jossa matka on määränpäätä merkityksellisempi. Toiminta mahdollistaa lapsille ja nuorille tilaisuuden olla esillä omina, ainutkertaisina yksilöinä. Yhdessä ja turvassa.
Tavoitteena on vakiinnuttaa monimuotoisuutta korostava musiikkiteatteri Suomeen ja tehdä Suomesta paikka, jossa uskalletaan uskoa unelmiin ja tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Vuodesta 2017 Shed on tehnyt musiikkiteatteriyhteistyötä pääkaupunkiseudulla Helsingin Kaupunginteatterin kanssa. Vuonna 2023 Shedin toiminta käynnistyi myös Joensuussa.
Kanalasta kuninkaallisten suosioon – inspiroiva Chickenshed
Shedin esikuva on Lontoossa toimiva Chickenshed-teatteri, joka on tehnyt erilaisuudesta taidetta yhdessä lasten ja nuorten kanssa jo yli 40 vuotta. Perustajat Jo Collins ja Mary Ward uskoivat, että kuka tahansa pystyy nousemaan teatterin lavalle hyödyntämällä luovuutta. He halusivat luoda kaikille mahdollisuuden kukoistaa ja päättivät aloittaa yhdessä teatteritoiminnan vanhassa kanalassa, josta nimi Chickenshed syntyi. Teatterin toiminta siirtyi vuosien varrella eri rakennuksiin, mutta sen nimi säilyi.
Ainutlaatuisen teatterin visio oli juhlia monimuotoisuutta ja antaa rohkeutta ja itsetuntoa lapsille ja nuorille heidän taustaansa katsomatta. Teatterin monimuotoisuus osoittautui sen vahvuudeksi ja toiminta kasvoi hurjaa vauhtia lahjoitusten avulla.
Vuonna 1988 Lordi ja Lady Rayne löysivät Chickenshedin, ja Lady Raynestä tuli teatterin johtaja. Tämä esitteli Chickenshedin Walesin prinsessa Dianalle, josta puolestaan tuli teatterin yksi tärkeimmistä tukijoista.
Nykyään Chickenshed toimii Pohjois-Lontoossa omassa teatterirakennuksessaan. Monet teatterin vanhat oppilaat ovat omistautuneet teatterin toiminnalle niin suuresti, että opettavat itse teatterissa tänä päivänä.
Lue lisää: www.chickenshed.org
Lontoosta Helsinkiin
Riikka Kannas, Food Camp Finlandin toimitusjohtaja ja Shed Säätiön hallituksen jäsen haltioitui Lontoon Chickenshed-teatterista nähtyään teatterin kuuluisan joulunäytöksen ja päätti tuoda teatteritoiminnan Suomeen.
Chickenshedin koskettavat ja elämänmyönteiset tuotannot ovat olleet tärkeässä roolissa Shedin syntytarinassa. Lontoolaiselta isosiskolta on saatu paitsi tukea, myös käytännönoppia opetustyöhön.
Shed harppasi vuonna 2017 ison askeleen kun sen tulevan toiminnan turvaamiseksi perustettiin säätiö. Säätiön tarkoitus on mahdollistaa Shedin toiminnan jatkuvuus pitkäjänteisesti. Elisa on panoksellaan huolehtinut säätiön taloudellinen perustan luomisesta. Säätiön tärkein työ tehdään monella tapaa juuri musiikkiteatteritoiminnan kautta. Se tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden uusien ystävien löytämiseen ja omien rajojen kokeilemiseen, yhdessä ja turvassa.
Chickenshedin tavoin Shedin tähtäimessä on vakiinnuttaa monimuotoisuutta korostava teatteri Suomeen ja laajentaa toimintaa jatkossa. Vaikka Shedin tie uuden teatteritoiminnan vakiinnuttamiseksi on vasta lähtökuopissa, Shedin usko hyvää tekevän teatterin kysynnälle on vahva.
Vuonna 2016 saimme erityinen teko-palkinnon Suomen Erityiskasvatuksen liitolta.
Unelmoimme yhteiskunnasta, joka juhlii monimuotoisuutta, antaa kaikille mahdollisuuden kukoistaa ja innostaa myönteiseen muutokseen. Teatterin myötä tällainen yhteiskunta on lähempänä meitä kaikkia.
Chickenshed UK - Theatre Changing Lives - A documentary film by Lex Halaby