Shed-musiikkiteatteritoiminta Joensuussa
Joensuun Shed-musiikkiteatterihanke on musiikkia ja tanssia sisältävä teatteriharrastus 10 – 15 vuotiaille lapsille ja nuorille. Ryhmässä jokainen saa olla oma ainutlaatuinen itsensä. Tärkeitä arvoja toiminnassa ovat läsnäolo, vuorovaikutus ja yhteinen tekeminen. Suuressa osassa ovat myös ihan oikeat teatteriesitykset, jotka valmistetaan yhdessä ryhmän näköisiksi.
Syksyn 2023 imoittautuminen on käynnissä syyskuun 11. päivään asti. Mukaan mahtuu! Täytäthän lomakkeen mahdollisimman pian.
Joensuun Shed-musiikkiteatterihanke etsii 2008 – 2014 syntyneitä esiintymisestä innostuneita lapsia ja nuoria mukaan toimintaan. Aikaisempaa kokemusta teatterista tai esiintymisestä ei tarvitse olla, mutta mukaan ovat tervetulleita myös aiemmin harrastaneet. Ryhmään voi tulla myös oman avustajan kanssa. Ilmoittautuessa pyydämme kertomaan osallistujan mahdollisista erityistarpeista, jotta voimme suunnitella harjoitukset jokaisen huomioon ottaen.
Viikoittaisissa harjoituksissa lauletaan, tanssitaan ja näytellään. Syksyllä keskitymme jouluesityksen harjoitteluun. Vuoden 2023 jouluesitys tehdään yhteistyössä Työttömien Teatteri -hankkeen kanssa. Digitalisaation läpäisemästä maailmasta kertovassa esityksessä pohditaan miten käy leikin, laulun ja tanssin, kun koneet tekevät kaiken ihmisen puolesta. Onko lapsi onnellisempi, kun kone leikkii hänen puolestaan?
Esitykset ovat
-
tiistai 12.12 klo 18
-
keskiviikko 13.12. klo 18
-
torstai 14.12. klo 18
-
sunnuntai 17.12. klo 15
Harjoituspaikka on Näyttämö-teatteri (Koskikatu 8, vanhan Lyseon rakennus).
-
Harjoitukset ovat tiistaisin klo 16:15 – 17:45.
-
Syyslomalla vko 42 ei ole harjoituksia
-
Osallistumismaksu vuodelta 2023 on 50 euroa.
Joensuun Shed-musiikkiteatterihankkeen ohjaajat:

Moi! Minä olen Jukka Moskuvaara. Ammatiltani olen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Shedin harjoituksissa toimin näyttelijäntyön ja teatteri-ilmaisun ohjaajana. Olen työskennellyt teatterin parissa reilut kaksikymmentä vuotta. Tykkään retkeilystä ja uimisesta järvissä. Vapaa-aikanani puuhailen mahdollisimman paljon kahden alakoululaisen lapseni kanssa.

Heipsan, olen Kalle Pulkkinen. Ammatiltani olen tanssija ja erityisopettaja. Olen työskennellyt teatterin ja tanssin parissa noin kaksikymmentä vuotta. Vapaa-ajalla tykkään aamukahveista ja lehtien lukemisesta, sekä erilaisista seikkailuista pienten lasteni kanssa.

Terve! Olen Hanna Rentola, kirjailija, lavarunoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Shedissä toimin apuopettajana. Teen myös kulissien takana monenlaista näkymätöntä työtä, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin. Tykkään siileistä, metsäpoluista ja joenrannoista.

Moikka! Mie oon Mammu Koskelo, ammatiltani musiikkipedagogi ja muusikko. Oon yhdistellyt musiikin ja teatterin tekemistä elämässäni jo parikymmentä vuotta, tykkään tehä niitä niin työkseni kuin vapaa-ajalla. Kotona miula on suloinen Pastori-kissa ja sen kanssa käyn päivittäin metsäkävelyillä, kesällä parasta hommaa on järvessä uiminen ja auringosta nauttiminen.
Edellä mainittujen lisäksi harjoituksia ohjaavat myös muut vierailevat opettajat.
Onko sinulla kysymyksiä Joensuun Shed-musiikkiteatterihankkeen toiminnasta?
Lähetä sähköpostia: shedjoensuu@gmail.com
Soita tai laita viestiä: 0504799806
Joensuun Shed-musiikkiteatterihankkeen löydät sosiaalisesta mediasta:
ILMOITTAUTUMISLOMAKE
Shed-musiikkiteatterihanketta Joensuussa tukevat:
