top of page
Etsi

Elisa toteutti Suomi 100 -juhlavuonna hankkeita nuorten hyväksi



Elisa toteutti Suomi 100 -juhlavuonna hankkeita nuorten hyväksi: musiikkiteatteritoimintaa sekä vuoropuhelun edistämistä

Elisa toteutti satavuotiaan Suomen kunniaksi hankkeita, joiden tavoitteena oli tukea erityisesti lapsia ja nuoria sekä heidän asemaansa yhteiskunnassa: ShedHelsinki-musiikkiteatterissa juhlitaan elämän monimuotoisuutta, kun taas Pidetään yhtä -hanke edistää aikuisten ja nuorten vuoropuhelua.


– Me elisalaiset haluamme tukea nuoria Suomen tulevaisuuden rakentajina. Siksi olemme tänä juhlavuonna toteuttaneet hankkeita, jotka tähtäävät nuorten syrjäytymisen estämiseen. Haluamme kantaa näin kortemme kekoon sen puolesta, että Suomi on nuorille hyvä paikka kasvaa ja elää, kertoo henkilöstöjohtaja Merja Ranta-aho Elisalta.


Elisan viime keväänä perustama ShedHelsinki Säätiö sr mahdollistaa valtavirrasta poikkeavan teatterin esittämisen ja tarjoaa erityislapsille ja -nuorille mahdollisuuden olla esillä omina ja ainutkertaisina yksilöinä. Tänä vuonna 150 lasta ja nuorta on harjoittelut Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen –musiikkiteatteriesitystä StepUp Schoolin johdolla. Tämä romanttinen satumusikaali sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa viime perjantaina. Pian myös koko katsomo täytyy nuorista.

– Suomen juhlavuoden kunniaksi kutsuimme noin 1 000 koululaista eri puolilta Suomea katsomaan näytöstä. Ensimmäiset heistä saapuvat tänään katsomaan musikaalia. Se on hieno, vaikuttava elämys ja tarjoaa koululaisen arkeen vaihtelua, sekä kannustaa ennen kaikkea juhlimaan erilaisuutta, kertoo Ranta-aho.


Pidetään yhtä -hanke vetoaa niin nuoriin kuin aikuisiinkin


Elisan Pidetään yhtä -hanke alkoi syksyllä 2017. Kampanja on herättänyt keskustelua nuorten ja aikuisten suhteesta. Sen pohjana on tutkimus, jossa selvitettiin nuorten ajankäyttöä, hyvinvointia ja sosiaalisen median vaikutuksia vanhempien ja lasten välisessä kanssakäymisessä.


– Tutkimus antoi meille todella puhuttelevia löydöksiä: sen mukaan yli puolet nuorista haluaisi viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. Joka viides nuori ei silti juttele vanhempiensa kanssa edes kymmentä minuuttia viikossa yhtäjaksoisesti. Vanhemmista etääntyminen moninkertaistaakin nuoren riskin tuntea itsensä onnettomaksi. Se, mitä nuoret aikuisilta haluavat, on aivan tavallisia asioita, kuten olla vaan ja jutella. Tähän tarkoitukseen loimme hankkeen, joka muistuttaa pitämään yhtä, Ranta-aho sanoo.

Osana Pidetään yhtä -hanketta kaikille elisalaisille on tarjottu mahdollisuus tehdä päivä vapaaehtoistyötä työajallaan. Tähän mennessä elisalaisia on muun muassa jalkautunut Aseman Lapset ry:n Walkers-kahviloihin ja lajitellut vaatelahjoituksia Hope ry:ssä.


– Mahdollisuus vapaaehtoistyöhön on otettu Elisassa ilolla vastaan. Tulemme myös ensi vuonna jatkamaan eri puolilla Suomea työtä nuorten hyväksi, lupaa Ranta-aho.


Suomi 100 -juhlavuonna Elisa täytti 135 vuotta. Tuplajuhlan kunniaksi kaikki elisalaiset saivat kutsun yhtiön historian suurimpaan henkilöstöjuhlaan.


Lisätietoja:

Elisa Oyj, Merja Ranta-aho, henkilöstöjohtaja,

p. 050 302 8946,


Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300.


Comments


bottom of page